auringonpolttaja

"Hullusta joka vaalii itsepintaisesti hulluuttaan, tulee viisas" – William Blake

Month: maaliskuu, 2013

Orgaaninen hylly – Organic shelf

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Maailmassa on

niin paljon asioita

joita ei ole.

Puutyöt pelastivat

minut kirjallisuudelta’

Mainokset

Hongan pisara – A Drop of Pine

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Puut eivät ole

puusta tehtyjä

eikä järvi vedestä.

Tässä lukenut mieli

hukkaa, lukematon löytää’

Lootuksia suomalaismaisemassa

Turun Sanomat 13.3.2013

Jarkko Sandell: Auringonpolttaja. Savukeidas. 57 s.

 

Savolaistunut Stadin kundi, Jarkko Sandell, läpivalaisee kulttuuria ja ihmissielua esikoisrunokokoelmassaan Auringonpolttaja. Näkökulma vaihtelee yleisistä kulttuurin madonluvuista henkilökohtaiseen sielunmaisemaan. Jo osastojen nimet Olipa kerran ihminen ja Frankenstein vihjaavat mistä on kyse.

Sandellin teoksen kokoavana teemana on ihmisen vapaus ja erilaiset sitä kaventavat instituutiot, rakenteet ja aatesuunnat. Teoksen taustalla vaikuttaa siis olevan ajatus siitä, että kulutuskulttuuria ja tieteellis-teknisyyttä korostavassa nykyajassa ihmisyys on päässyt unohtumaan.

Kirjakauppiaanakin tunnetuksi tulleen runoilijan teksteistä aistii laajan lukeneisuuden, joka kuitenkin tiivistyy suoriksi metalyyrisiksi viittauksiksi vain harvoin, ja hyvä niin.

Vapaita kukkia ja kalterikukkia

Kuten todettua, kokoelman tekstien päähuomio on ihmisen luomien hirviöiden kaatamisessa, rajallisuutemme tunnustamisessa. Tätä etsintää tehdään ennen kaikkea lausein, jotka toisinaan kieltävät loogisuutensa.

Toisinaan proosarunot etenevät assosiaatioin, jolloin tekstissä on vahvan kirjallinen, kirjallisesta traditiosta tietoinen, sävy. Toisinaan Sandell tarjoaa väläyksenomaisia näkyjä eletystä ja koetusta. Hän luotaa yhtä paljon sisäistä kuin ulkoista todellisuutta. Mielikuvitus yhdistelee asioita villisti, ja kulttuurissa siirtyvät kertomukset risteilevät.

Teoksessa ovat läsnä niin tarkasti määrittyvä (lähi-)menneisyys kuin myös myyttinen aika. Proosaruno-muodosta, teemoista ja joistakin ilmaisuistakin johtuen ei voi välttyä siltä, että Auringonpolttajaa lukiessa mieleen muistuvat Markku Paasosen varhaiskokoelmat.

Ylipäätään Sandellin runojen muoto ja vapaamittaisuus muistuttaa, 2000-luvun alussa suomalaisessa runoudessa keskeisen, proosarunon tekijöistä. Paasosen teosten ohella mielleyhtymiä muodostuu Aki Salmelan varhaistöihin.

Liiallista yrittämistä

Kaiken kaikkiaan Sandellin Auringonpolttaja ei ole pankin räjäyttävä esikoisteos, mutta tasapainoinen ja tyylitietoinen kokoelma se on. Itse toivoisin tekijän pääsevän jatkossa paikoitellen raskassoutuisesta kulttuurirunoudesta moniäänisempään suuntaan.

Kirjallisuuspuheen ja maailmoja siirtelevän otteen sijaan, tai lisäksi, odotan enemmän tässä ajassa ja tämän ajan kielessä kiinni olevaa tekstiä. Auringonpolttajassakin on toki omat jopa humoristiset hetkensä, mikä raikastaa teoksen yleisilmettä.

Esikoisteokselle tyypillisesti Sandell syyllistyy välillä, tosin harvoin, liialliseen yrittämiseen. Tyhjä kohosteisuus ja pienen ajatuksen pukeminen pompöösiin pakettiin lähinnä ärsyttää, mutta harvassa nämä hetket ovat, ja uudet laadukkaat tekstit hälventävät harmituksen nopeasti

Parhaimmillaan teos on silloin, kun Sandell lainaa hengellisen vertauksen tai opetuksen muodon, ja yhdistelee itämaiseen kuvastoon tuokioita suomalaisilta huoltamopihoilta. Kaksi maailmaa ja diskurssia risteää, havahduttaen huomaamaan olemisen jokapäiväistä ihmeellisyyttä.

JAAKKO MIKKOLA

Linkki:

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/461460/Lootuksia+suomalaismaisemassa